|
Kansainvälinen talousfoorumi Pietarissa ei kesäkuussa 2009 tuonut
mitään erityistä esille, jota Venäjän kauppatie –lehden lukijat
eivät olisi jo aiemmin voineet tuntea lehden artikkeleiden
perusteella.
Vuosi sitten talousfoorumin aikana oli jo havaittavissa
talouskriisin alku Yhdysvalloissa, mutta Venäjällä uskottiin
säilyvän vahvana. Nyt talouskriisi on koskettanut kaikkia.
Investointiaktiviteetti on laskenut alhaiseksi Venäjällä, mutta
presidentti Medvedevin mukaan investoinnit eivät ole suinkaan
kuolleet kokonaan. Venäjä on valmis tukemaan investointien
elpymistä. Verotusjärjestelmää voidaan uudistaa vähemmän
byrokraattiseksi. Eräässäkin yrityksessä piti tehdä 47 000 kopiota
verovirastoa varten! Medvedevin mukaan kansainväliset investoinnit
voisivat saada piristystä myös kansainvälisestä finanssikeskuksesta
Moskovasta.
Venäjä on tehnyt useita ehdotuksia maailman finanssijärjestelmän
uudistamiseksi. Valuuttarahaston ja Maailmanpankin kosmeettiset
uudistukset eivät tyydytä Venäjää. Finanssiministeri Kudrin ennusti
talouskriisin toisen aallon saapumista. Hänen mukaan ruplan
devalvoitumisen jälkeen arvon palaaminen entiselleen kestää 3-4
vuotta.
Kansainvälisen talousfoorumin osallistujat keskustelivat öljyn
hintakehityksestä. Kaikkien näkymien mukaan öljyn hinta nousee
korkeammaksi kuin Venäjän budjettisuunnitelmissa oli otaksuttu.
Tällä hetkellä öljyn hinta on jo 69 dollaria barrel, mikä on enemmän
kuin budjettilaskelmien perustana ollut hinta. Energiafirmojen
johtajista 25,7% otaksui öljyn keskihinnaksi 70–80 dollaria
barrelilta vuodelle 2009; 19,2% tyytyi nykyiseen hintatasoon 60–70
dollaria barrelilta ja 18,2% uskoi öljyn hinnaksi jopa 80-90
dollaria barrelilta. Öljyfirmojen johtajista 31,4% otaksui vuoden
2009 öljyn keskihinnaksi 70–80 dollaria barrelilta, mutta 28,6% jopa
80–90 dollaria!
Juha Molari |