|
Venäjän Kauppatie
–
lehden toiminnassa on kaksi johtavaa
tavoitetta: menestyksen tuottaminen mainostilan ostajalle ja rajojen
ylittävän myönteisen kanssakäymisen edistäminen.
Venäjän Kauppatie – lehden johtoajatuksena on myönteisen kanssakäymisen edistäminen Suomen ja Venäjän välillä. Lehti kokee
vastuunsa uudistua aidosti muuttuneen maailman mukana sekä edistää myönteisen ilmapiirin syntyä suomalaisten ja
venäläisten keskuudessa.
Sekä Suomen kansantalous että yritysten liiketoiminta voi saada tarvittavan merkittävän uuden
kasvusysäyksen juuri Venäjän avulla, yhdeltä Euroopan nopeimmin kasvavalta kansantaloudelta. Suomalaisten oman edun
mukaista olisi suhtautua myös aidosti kunnioittaen venäjää puhuvaa väestönosaansa.
Johtoajatus realisoituu sanomalehden
toimituksellisissa ratkaisuissa: lehdessä on suomen kielellä uutisia ja artikkeleita monipuolisesti erilaisilta aloilta
kansalaismielipiteen edistämiseksi.
Uutiset tavoittavat Venäjälle menevät suomenkieliset matkustajat ja suomalaiset
yrittäjät. Venäjänkieliset uutiset ovat puolestaan hyvin luettuja sekä Suomeen matkustavien venäläisten keskuudessa että
Venäjällä toimivien yrittäjien keskuudessa. Uutiset saavat julkisuutta myös internetin välityksellä. Suomalaiset yrittäjät kohtaavat Venäjän miljoonakaupungeissa aidon kansainvälisen kilpailun, johon täytyy paneutua
strategisesti. Suomalaisen yrittäjän vaikeus on poimia suomalaisista tuotteista ja palveluista kiinnostuneet venäläiset
maailman suurimman valtion alueelta.
Venäjän Kauppatie – lehdessä havaittiin ongelma ja suunniteltiin jakeluverkosto
tarpeesta käsin. Nyt lehteä jaetaan muun muassa kaikilla raja-asemilla Suomen ja Venäjän välillä, liikenteen merkittävissä
solmukohdissa Suomessa ja Venäjällä, konsulaateissa, merkittävissä liikepaikoissa Venäjällä (erityisesti Pietarissa) ja
merkittävillä messuilla.
Pietarin merkitystä korostavat tulokset, joiden mukaan alueelta saapuu Suomeen enemmän venäläisiä
kuin kaikilta muilta alueilta yhteensä. Venäläisten turistien tavoittaminen on sekin arvokasta, koska
he jättävät matkailutuloa Suomeen enemmän kuin minkään muun maan turistit.
Raja-asemien merkitystä korostaa puolestaan se
seikka, että 92 % venäläisturisteista saapuu Suomeen autolla. Nämä turistit lukevat sanomalehteä juuri siinä
tarkoituksessa, että löytäisivät kiehtovia tarjouksia ja mainoksia.
Jakeluratkaisu on osoittautunut lehden
menestystekijäksi rajatutkimusten valossa: jo vuonna 2003 tulokset kertoivat, että Suomeen tulevista venäläistä 55 % luki säännöllisesti Venäjän
kauppatie – lehteä.
Lehti tavoitti paremmin Suomeen tulevat venäläiset kuin mitkään suomalaiset tai venäläiset sanoma- tai
aikakauslehdet. Lehdessä koetaan myös tärkeäksi, että lehden avulla mainostaja tavoittaa tarvittaessa venäläisten messujen yrittäjät ja
kuluttajat.
Toimitus Puh. +358-9-2722 966
Fax +358-9-2722 356 Ilmoitusmyynti
Ilmoitushinnat
|